Formula 1 – rata-autoilun kuninkuusluokka

Formula 1 on erittäin suosittu autourheilulaji Euroopassa ja myös Suomessa. Formula 1 -sarjan maailmanmestaruuskilpailut alkoivat vuonna 1950. Tuolloin osakilpailuja oli seitsemän, joista kuusi Euroopassa ja yksi Yhdysvalloissa. Ensimmäiset säännöt määräsivät vapaasti hengittävän auton moottorin tilavuudeksi 4,5 litraa, ja ahdetun moottorin tilavuudeksi 1,5 litraa. Sarjan alkuvuodet olivat italialaisten valmistajien Alfa Romeo sekä Maserat ylivoimaa, mutta myös Talbot sekä BRM -talleilla oli kilpailukykyistä kalustoa. Ensimmäiseksi maailmanmestariksi ajoi Giuseppe Farina 1,5 litraisella Alfa Romeon Alfetta 158 -autolla. Myös seuraavan kauden voitti Alfa Romeo ahdetulla kalustollaan, mutta kakkoskauden jälkeen se kuitenkin lopetti Formula 1 -kisoissa.

Ensimmäisiä teknisiä muutoksia

FIA päätti että vuoden 1952 ja 1953 kaudet ajettaisiin Formula 2 -luokan 2 litraisilla autoilla kohonneiden varustelukustannusten ja tasaväkisen kilpailun puuttumisen vuoksi. Mutta tästä huolimatta oli jo edellisellä kaudella vahva tulokas Ferrari nyt Alfa Romeon poisjäännin vuoksi ylivoimainen, ja se voittikin sekä 1952 että 1953 kaudet. Kalustonaan sillä oli Ferrarin tehtaan perustajan Enzo Ferrarin edistykselliset Ferrari 500 -autot.

Kaudella 1954 palattiin taas kilpailemaan Formula 1 -luokan autoilla, ja säännöt muuttuivat siten, että vapaasti hengittäviin moottoreihin sallittiin myös 2,5 litrainen moottori. Tämän myötä Italialaisten valmistajien ylivoima päättyi, ja mukaan tuli uusi vahva valmistaja, saksalainen Mercedez-Benz.

Mercedeksen autoissa oli mm. venttiilien pakko-ohjausjärjestelmä, ruiskutusmoottori, täysin uudenlainen korirakenne sekä säädettävä alusta. Mercedes vaikuttikin nyt ylivoimaiselta sekä tekniikaltaan että huippukuljettajansa ja kaikkiaan viisinkertaisen maailmanmestarin Juan Manuel Fangion ylivoimaisen ajamisen myötä. Fangio ajoi Formula 1 -uransa aikana Mercedeksen lisäksi Alfa Romeon, Maseratin sekä Ferrarin talleissa. Le Mansissa tapahtuneen tragedian seurauksena Mercedes kuitenkin vetäytyi kilpa-autoilusta täysin kauden 1955 lopulla. Näin italialaiset ottivat taas paikkansa Formula 1 kärkitalleina muutaman vuoden ajaksi.

Takamoottoriset autot ja muita muutoksia

Vuonna 1958 ajettiin ensimmäinen valmistajien maailmanmestaruus, ja sen voitti brittiläinen Vanwall. Tällä kaudella alkoivat yleistyä ja menestyä myös takamoottoriset autot – Cooper etunenässä. Vaikka Ferrari pysyikin tiukasti etumoottorisen tekniikan kannalla, veivät takamoottoriset Cooperit mestaruuden vuosina 1959 sekä 1960. Vuonna 1962 Lotus esitteli uuden takamoottorisen, V8 -moottorilla ja itsekantavalla korilla varustetun autonsa. Tähän saakka Formula 1 – autot olivat olleet putkirunkoisia. Ja 1963 Lotus veikin maailmanmestaruuden.

1966 teknisiä sääntöjä muutettiin jälleen, ja nyt vapaasti hengittävien autojen moottorin tilavuuden tuli olla 3 litraa, ja turboahtimella varustetun tilavuus 1,5 litraa. Tosin turboahdettua moottoria ei mikään talli käyttänyt sääntömuutoksen jälkeen vielä 11:een vuoteen sen kalleuden vuoksi, ja vasta 1977 uusi tulokas Renault otti turbon käyttöön. 1960- ja 1970 -lukujen vaihteessa autoihin tehtiin myös useita ulkonäöllisiä ja teknisiä muutoksia. Tuolloin autojen runko muuttui enemmän kiilan muotoiseksi ja siihen lisättiin aerodynaamisia siipirakenteita, kuljettajan pään yläpuolelle tuli ilmanottoaukko ja vaihdelaatikko alettiin sijoittaa poikittain. Jopa rengasmäärät vaihtelivat, sillä Tyrrel esitteli vuonna 1974 kuusirenkaisen autonsa, jolla jopa voitettiin Ruotsin Grand Prix.

Turboahdettu vs. maaefekti

1977 alkoi yhä kiihtyvä varustelu saada aikaiseksi riitoja, ja ne saivatkin laajat mittasuhteet kun Kansainvälinen autourheiluliitto FISA ja Formula 1 -tallien yhdistys FOCA asettuivat napit vastakkain liittyen teknisen kehittelyn seurauksena tulleiden maaefektiautojen ja turboahdettujen moottorien käyttöön. Tämän seurauksena peruutettiin jopa kilpailuja. Vuonna 1984 ainoastaan Tyrrel käytti enää vapaasti hengittäviä moottoreita.

Turboahdettujen moottorien helposti hallitsemattoman voiman ja lukuisten kisoissa sattuneiden kuolemantapausten vuoksi 1980 -luvulla alettiin kiinnittämään enemmän huomiota myös turvallisuustekijöihin. 1987 vapaasti hengittävien moottorien sallittu tilavuus nostettiin 3,5 litraan, ja turboahdettuihin asetettiin rajoituksia, kunnes ne vuonna 1989 kiellettiinkin kokonaan.

1980- ja 1990 -lukujen taitteessa tekninen kehitys koki taas harppauksia, kun käyttöön otettiin puoliautomaattiset vaihdelaatikot, aktiivijousitus sekä sutimisenesto. Myös välitankkaukset otettiin käyttöön. Vuonna 1995 moottorin tilavuutta pienennettiin taas 3 litraan, ja vuonna 2006 2,4 litraan kunnes vuonna 2014 palattiin taas takaisin turboahdettuihin, 1,6 litraisiin V6 -moottoreihin. Muutoksia lienee luvassa siis jatkossakin.