Maailman parhaat rallikuskit

Kun luokitellaan rallikuskit rallin MM -voittojen perusteella, on

maailman parhaiden rallikuskien järjestys seuraava:

1. Sebastian Loeb, tämä yhdeksänkertainen rallin maailmanmestari on syntynyt Ranskassa vuonna 1974. Hänellä on hallussaan uskomaton maailmanmestaruuksien katkeamaton voittoputki aina vuodesta 2001 vuoteen 2012 saakka. Enimmäkseen Loeb ajoi Citroenin tallissa, mutta kokeilipa hän välillä myös Toyotaakin. Hänellä oli myös haaveissa ura Formula 1 -sarjassa, mutta se jäi haaveeksi. Loeb ajaa rallia edelleen.

2. Sebastian Ogier on ranskalainen viisinkertainen rallin maailmanmestari, ja syntynyt vuonna 1983. Ogier on voittanut myös junioreiden rallin maailmanmestaruuden. Autoina hänellä on ollut Citroen, Volkswagen sekä nykyisellään Ford. Ogier on edelleen tiukasti mukana rallitaistoissa.

3. Juha Kankkunen, Suomen oma poika ja rallin nelinkertainen maailmanmestari. Kankkunen on syntynyt vuonna 1959 Laukaalla, ja hänet on valittu ensimmäisenä ralliautoilijana Vuoden urheilijaksi 1993. Kankkunen on voittanut myös hyvin haastavan Pariisi–Dakar -rallin vuonna 1988. Juha Kankkusen automerkit ralliuran aikana olivat olleet Peugeot, Lancia, Toyota, Ford, Subaru sekä Huyndai. Kankkusen aktiiviura rallissa on jo ohi, mutta hän toimii edelleen aktiivisesti lajin parissa.

4. Tommi Mäkinen, myöskin suomalainen nelinkertainen rallin maailmanmestari, joka syntyi 1964 Puuppolassa. Aktiivsen ralliuransa jälkeen Mäkinen on pyörittänyt ralliautoja valmistavaa

yritystään kotiseudullaan Jyväskylässä, sekä toimii Toyotan tallipäällikkönä rallin maailmanmestaruussarjassa. Mäkisen talleja ralliuran aikana olivat Nissan, Fors, Mitsubishi sekä Subaru.

5. Walter Röhr on saksalainen vuonna 1947 syntynyt rallin kaksinkertainen maailmanmestari. Röhr on ollut mukana rallin MM-sarjassa aivan sarjan alusta asti, ja hän lopetti uransa kauden 1997 jälkeen. Röhrin automerkit pitkän aktiiviuran aikana olivat Fiat, Opel, Lancia ja Audi. Röhr ei muuten koskaan osallistunut Jyväskylän MM-ralliin.

Muita kaksinkertaisia rallin maailmanmestareita ovat olleet italialainen Miki Biasion, espanjalainen Carlos Saintz, sekä suomalainen Marcus Grönholm. Muita suomalaisia rallin maailmanmestareita ovat Markku Alen, Ari Vatanen, Hannu Mikkola sekä Timo Salonen.

Maailman parhaat Formula 1 -kuskit

Maailmanmestaruuksien määrällä luokiteltuna voidaan Formula 1 -kuskit laittaa paremmuusjärjestykseen seuraavasti:

1. Michael Schumacher, saksalainen vuonna 1969 syntynyt kuski, jolla on seitsemän Formula 1 -maailmanmestaruutta. Schumacherilla on takanaan enemmän ennätyksiä Formuloissa kuin kenelläkään muulla, ja hän on myös ensimmäinen saksalainen Formula ykkösen maailmanmestari. Schumacherin tallit olivat hänen vakavan loukkaantumisen vuoksi päättyneen uransa aikana Jordan, Benetton, Ferrari ja Mercedes.

2. Juan Manuel Fangio oli vuonna 1911 Argentiinassa syntynyt ja vuonna 1995 edesmennyt Formula ykkösen viisinkertainen maailmanmestari. Fangio ajoi Formula 1 -sarjassa aivan sarjan alkuvuosina, ja hän olikin 50-luvun suurin formulatähti. Fangio ajoi uransa aikana Alfa Romeon, Maseratin, Mercedesin sekä Ferrarin talleissa.

3. Lewis Hamilton on Iso-Britanniassa vuonna 1985 syntynyt, ja edelleen Formula 1 -sarjassa ajava nelinkertainen Formula 1 -maailmanmestari. Hamilton oli jo ennen Formula 1 -uraa voittanut maailmamestaruuden GP2 -luokassa, ja hän siirtyikin Formula 1 -luokkaan ajamalla heti kärkisijoja. Hamiltonin talli oli aluksi McLaren, ja nykyisin Mercedes.

4. Alain Prost, ranskalainen vuonna 1955 syntynyt nelinkertainen Formula 1 -kuljettaja. Prostin tallit olivat hänen uransa aikana McLaren, Renault, Ferrari ja Williams. Ensimmäisen kilpailunsa Prost ajoi vuonna 1980, ja viimeisen 1993. Nykyisin Prost työskentelee Renaultin Formula 1 -tallin teknisenä neuvonantajana.

5. Sebastian Vettel, nelinkertainen Formula 1 -maailmanmestari syntyi 1987 Saksassa, ja hänen aktiiviuransa jatku yhä Ferrarin tallissa. Vettel ajoi ensimmäisen F1 -kisansa 2007 BMWS Sauberin tallissa, ja muina talleina hänellä on ollut Toro Rosso, sekä Red Bull.

Kolminkertaisia maailmanmestareita Formula 1 -sarjassa on useampia, eli brasilialainen Ayrton Senna, skotlantilainen Jackie Stewart, itävaltalainen Niki Lauda, brasilialainen Nelson Piquet sekä australialainen Jack Brabham.

Suomalaisista Formula 1 -kuljettajista maailmanmestaruuksia ovat puolestaan voittaneet kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen, sekä yhden kerran mestaruuden voittaneet Nico Rosberg, Kimi Räikkönen sekä Keke Rosberg.